Haminan Marian kirkko (Vehkalahden kirkko)
  • 0 •
  • 0 arvostelua.

  • Rakentamisvuosi noin 1430–1470
Mainos
Haminan Marian kirkko (Vehkalahden kirkko)
Paikan kuvaus ja sen tiedot

Neitsyt Maarialle pyhitetty keskiaikainen kivikirkko lienee rakennettu nykyiselle paikalleen ennen vuotta 1396. Kirkko on tuhoutunut ja korjattu useita kertoja, siksi vanhoja maalauksia ja kirkollisia esineitä ei juuri ole. Kirkko korjattiin nykyiseen ulkoasuunsa Haminan palon (1821) jälkeen C.L.Engelin piirustusten mukaan. Silloin siihen rakennettiin nykyinen kellotorni. Tästä vaiheesta kertoo kirkon länsiseinällä oleva taulu: ”Tämä Herran huone, joka tulella hävitettiin Haminan kaupungin tulipalossa vuonna MDCCCXXI uudestansa rakennettiin ja laajennettiin Hänen Majestätinsä Kejsar Nicolai I sen hallituksen aikana vuonna MDCCCXXVIII.”

Viimeisin kirkon kunnostustyö valmistui vuonna 2013. Arkkitehti Ulla Raholan johtamassa uudistuksessa haluttiin palauttaa edellisessä, vuoden 1963 remontissa piiloon siirrettyä 1800-luvun henkeä. Samalla kuoriosaa madallettiin ja laajennettiin niin, että nyt alttarin ääreen pääsee myös pyörätuolilla. Kirkossa on noin 550 istumapaikkaa.

Kirkon lattian alla ja ympäristössä ovat saaneet leposijansa monet vanhat vehkalahtelaiset. Siitä kertoo muistotaulu asehuoneessa sekä kesällä 1974 kirkkopihaan pystytetty Esko Ahlbergin suunnittelema muistomerkki. Kirkon tornin seinällä on vehkalahtelaisen taiteilija Sulo Mäkelän korkokuva v 1964. Kirkon esineitä 1700-luvulta alkaen on nähtävissä museohuoneessa kirkon eteläsiivessä.

Palvelut
Palveluja yhteensä: 1
Kategoriat
Kategoriat yhteensä 1
Yhteystiedot
Paikan sijainti ja yhteystiedot

Saatat myös olla kiinnostunut

Samanlaisia ​​paikkoja kuin Haminan Marian kirkko (Vehkalahden kirkko)

Lähellä olevat leirintäalueet

Kymenlaakson alueella olevat leirintäpaikat.

Leiripaikat.fi

Ulkoiluun ja liikkumiseen

Tervetuloa tutustumaan Suomen monimuotoiseen ja hengästyttävän kauniiseen luontoon! Suomi, tuhansien järvien maa, tarjoaa unohtumattomia elämyksiä niin rauhaa rakastaville kuin seikkailua etsivillekin.

Copyrights © 2024 Leiripaikat | All Rights Reserved

Mitä olet etsimässä?

Valitse kategoria ja siirry kartalle.