Kriikun Myllykaffila
  • 0 •
  • 0 arvostelua.

  • Kriikun Mylly on edelleen perustajasuvun Kriikun omistuksessa. Omistajat ovat kunnostaneet ja entisöineet suojellut rakennukset; myllyn ja myllytupa-ravintolan matkailukäyttöön.
Mainos
Kriikun Myllykaffila
Paikan kuvaus ja sen tiedot

Kriikun Mylly on edelleen perustajasuvun Kriikun omistuksessa. Omistajat ovat kunnostaneet ja entisöineet suojellut rakennukset; myllyn ja myllytupa-ravintolan matkailukäyttöön. Pihapiiriin on rakennettu wanhan ajan sepän paja nykyajan puitteisiin. Mylly on herätetty henkiin kertomaan kävijöille yli satavuotisesta historiastaan. Myllymiljöö sijaitsee suojellun, vapaana virtaavan Kirkonkosken rannalla Kyrönjoen kansallismaisemassa Ylistaron keskustassa.

1870-luvun lopulla valmistunut vesimylly on komea kolmikerroksinen rakennus. Siinä on neljäkiviparia ja ryynikoneita eri aikakausilta. Niillä jauhettiin myös lähiseutujen viljaa; erityisesti ruista ja ohraa sekä leipäjauhoiksi että ryyneiksi.

Kylämyllyjen merkitys on aina ollut laajempi kuin toimia viljan jauhatuspaikkana. Niissä ihmiset myös tapasivat toisiaan ja kuulivat pitäjän uutiset. Nykyään tapaamis- ja kokoontumispaikka on herätetty uudelleen henkiin. Kokous- ja juhlapaikkana idyllinen myllytupa-ravintola
kuohuvan kosken partaalla.

Ruokamme on aitoa kotitekoista ja aina maukasta: tilattavissa eri vaihtoehdoin. Perinteisestä piimävellistä parhaimpaan pohjalaiseen pitopöytään kaikin herkuin.

Mylly pyörii ja jauhaa jälleen: jauhatusnäytökset tilauksesta; jauhetaan viljaa kiviparilla myllärin johdolla. Tutustutaan vanhoihin menetelmiin.

Tervetuloa viihtymään !

Palvelut
Palveluja yhteensä: 4
Kategoriat
Kategoriat yhteensä 1
Yhteystiedot
Paikan sijainti ja yhteystiedot

Saatat myös olla kiinnostunut

Samanlaisia ​​paikkoja kuin Kriikun Myllykaffila

Lähellä olevat leirintäalueet

Etelä-Pohjanmaan alueella olevat leirintäpaikat.

Leiripaikat.fi

Ulkoiluun ja liikkumiseen

Tervetuloa tutustumaan Suomen monimuotoiseen ja hengästyttävän kauniiseen luontoon! Suomi, tuhansien järvien maa, tarjoaa unohtumattomia elämyksiä niin rauhaa rakastaville kuin seikkailua etsivillekin.

Copyrights © 2024 Leiripaikat | All Rights Reserved

Mitä olet etsimässä?

Valitse kategoria ja siirry kartalle.