Näyttelykokonaisuutta ja veistospuistoa täydentävä Laila Pullisen taitelijakoti aukesi yleisölle pysyvästi vuonna 2021. Kotimuseo avaa näkymän yksityiseen Laila Pulliseen; millainen persoona taiteilija oli, keitä olivat hänen läheiset ystävänsä ja perheensä. Koti on museoimisesta huolimatta säilytetty kodinomaisena.

Henkilökohtainen esineistö ja taidekokoelma ovat edelleen omilla paikoillaan, olohuoneen sohville voi istahtaa alas juttelemaan ja teen voi juoda taiteilijakodin terassilla, kuten Laila tapasi tehdä. Lailan henkeä kunnioittavaa tunnelmaa ei ole haluttu rajoittaa vitriineillä, pleksilaseilla tai samettiköysillä; koti on välittömästi koettavissa.

Kotimuseo näyttää meille intiimin kuvan Pullisen taiteen ja arvojen alkulähteistä. Kenties siksi onkin sopivaa, että sen seinillä on myös valikoima Pullisen äidin, Tyyni Pullisen (1909–2008) suurikokoisia naivistisia maalauksia, joiden aihepiiri kattaa kaiken menetetyn Karjalan paratiisimaisesta luonnon vehreydestä näkymiin Nissbackasta itsestään, kuvanveistäjän äidin silmin nähtynä. Karjalaiseksi kuvanveistäjäksi itseään kutsuva Pullinen koki nuorena tuskaisen juurien irtirepimisen ja menettämisen, joten hän halusi rakentaa uuden turvasataman perheelleen ja juurtua Suomeen Euroopassa vietettyjen vuosien jälkeen.

Uudelleenrakentamisen mahdollisuus löytyi aviomies Carl-Magnus Ramsayn kotitilalta Nissbackasta, jonne perhe asettui vuonna 1981.
Historiallisen ympäristön säilyttäjänä Pullinen kaivautui syvälle tilan historiaan aivan konkreettisesti: tulisijoja koristavat vanhat käyttöesineet on löydetty Nissbackan pelloilta. Erilaisten esineiden ja tyylillisesti hyvinkin ristiriitaisten huonekalujen yhteisvaikutelma, heijastelee Laila Pullisen esteettistä silmää. Huokeiden vaahtomuovisten huonekalujen rinnalla on sulassa sovussa merkityksellisiä antiikkihuonekaluja ja erilaisia poikkeuksellisia esineitä ympäri maailmaa: etruskikulho, votiiviveistos palaneesta katolisesta kirkosta, työpöytä Ateneumista, ruokasalin tuolit Lallukan työhuoneelta ja Jean Sibeliuksen vanhasta sellokotelosta tehty installaatioteos.

Kesäkahvilamme avattiin aikoinaan yleisön toiveesta ja se toimi ensimmäiset vuodet pop up -periaatteella. Sympaattisen kahvilan nimi on kunnioitus äideille, jotka eivät koskaan saaneet nähdä museota uudistuneena.